
Kreivin aika
- Pyhän Laurin kappeli, Vantaa
- 09.08.2026 14:00
Luutisti Mikko Ikäheimo ja tutkija Ilkka Teerijoki johdattavat yleisön Pietari Brahen aikaan 1600-luvulle, jolloin valta, sivistys ja taiteet kietoutuivat tiiviisti yhteen. Ikäheimon soittama aikakauden musiikki avaa kuulijalle ajan tunnelmaa ja sointimaailmaa, ja Ilkka Teerijoki kertoo asiantuntevasti Pietari Brahen elämästä, vaikutuksesta ja suhteesta taiteisiin.
Pietari Brahe nuorempi (1602–1680) muistetaan Suomessa erityisesti kenraalikuvernöörinä, jonka kaudet merkitsivät poikkeuksellisen nopean kehityksen aikaa. Hänet tunnetaan muun muassa kymmenen kaupungin perustajana, ja Brahella oli keskeinen rooli myös Turun Akatemian, Suomen ensimmäisen yliopiston, synnyssä.
Musiikilla oli Brahen elämässä erityinen sija. Hän opiskeli nuorena luutunsoittoa Giessenin yliopistossa Saksassa, ja hänen kotilinnassaan Visingborgissa toimi oma orkesteri.
Mikko Ikäheimo, luuttu
Ilkka Teerijoki, puhe
Dowland – Hume – Kapsberger – de Viseé
***
Alennuslippuun ovat oikeutettuja opiskelijat, ase- tai siviilipalvelusta suorittavat, työttömät ja alle 18-vuotiaat. Pyörätuolipaikkoja on rajallinen määrä ja ne on varattava etukäteen osoitteesta info@brq.fi. Henkilökohtaisen avustajan lippu on maksuton. Hintoihin lisätään 1 eur maksutapalisä. Lipun hinta sisältää laadukkaan käsiohjelman.
Onko sinulla kampanjakoodi tai sarjalippu?
Voit syöttää alla olevaan kenttään koodin lunastaaksesi sarjalipun tai kampanjakoodin.
| Tuote | Hinta | Määrä |
|---|---|---|
| 25,00 € | ||
| 20,00 € | ||
| 10,00 € |
